Kuten jo tuossa viime tuotantokauden lopussa kerroimme, kitaranrakentaminen ei jäänyt noihin kahteen ensimmäiseen soittimeen. Allekirjoittaneella hommeli jatkui pitkin talvea mutta Kaitsun kanssa olimme harva se päivä yhteydessä ja mietittiin millä tavalla hommaa aletaan viemään etiäppäin. Koitti kesä ja huomattiin että taas tulee kiire. Kaitsun ulkomaankomennus alkaisi noin lokakuun puolenvälin tienoilla ja homma pitäisi saada käyntiin. Vihdoin saatiin sovittua että kummatkin ottaa pitkän viikonlopun ja pistetään kuvaukset käyntiin. Näin saatiinkin ”filmi rullaamaan” syyskuun ensimmäisenä päivänä, lähes tasan vuosi siitä kun edelliset soittimet alkoivat näkemään amatöörimäistä soitinrakennusta. Jo heti alussa oli selvää että uusi kausi olisi enemmän ”ohjelmamaisempi” (mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan) ja siinä olisi useampia elementtejä joista osa toistuu jokasessa jaksossa. Samalla myös päätettiin että itse rakentamista ja siitä saatua ”tietoa” anyloitaisiin tarkemmin jotta jos joku noista meidän härpäkkeiden tekemisestä kiinnostuu niin olisi samalla jonkunlainen opas siitä mitä pitää tehdä.. ja ehkä mitä EI pidä tehdä. Jo alusta oli selvää että tulevat soittimet tulisi erottumaan edellisistä monellakin eri osa-alueella. Kun ns. Fender -tyyppiset kepit oli jo pölyyntymässä niin seuraan piti saada Gibson -tyyppiset kitarat jotta itse työtapa, materiaalit ja lopputulos olisi mahdollisimman kaukana edellisistä. Kummpatkin oltiin aika selkeitä mitä tullaan tekemään. Les Paul -tyyppisiin kitaroihin emme vielä olleet valmiita ja siksi valitsimme esikuviksi SG:n ja Flying V:n. Se että ovatko ne sen helpompia rakentaa ei käynnyt kummankaan mielessä mutta jotenkin ne vain tulivat heti molemmille mieleen. Jo talven aikana olimme teettäneet useitakin sapluunoita joiden avulla on helpompi tehdä oikean malliset soittimet. Ystävämme Marcos oli onneksi yhteistyöhaluinen ja leikkasikin laaserilla meille 6 eri sapluunaa (SG, Flying V, Strato, Tele, Explorer ja Jaguar) ja ne tulivat heti noiden sovittujen mallien kanssa käyttöön. Wink: noita sapluunoja tulee muuten myyntiin meidän verkkokauppaan joten sieltä saa jokainen soitinrakentaja ostaa omiin projekteihin (maksamaton mainos). Mutta hommat alkoi sovitusti ja kävimme hakemassa ison lankun mahokia paikallisesta puutavarakaupasta ja materiaali oli sopivan kuivaa soittimien tekoon. Samalla myös iso lankku vaahteraa josta päätimme että tehdään otelaudat koska emme halunneet käyttää uhanalaisia materiaaleja.. toki myös kalliimpia. Tämä toi samalla vähän stressinpoistoa koska nyt matskua oli tarpeeksi molempien ”keppeihin” ja vähän ylimääräistä joten jos mokaa, niin ei oo ihan täysi katastrooffi. Ja kun tulette seuraamaan kautta niin osuimme tässä enemmän kuin oikeaan. Nyt pari kuvaussessiota myöhemmin ollaan saatu homma hyvin liikkeelle ja taas ollaan mokattu, opittu, ymmärretty ja oltu ymmällämme mutta nautittu niin pirusti tekemisestä. Mitä tähän voi muuta sanoa: ”meidän mielestämme kitaranrakentaminen on aika hienoo puuhaa”. Käykää subscraibaamassa, tykkäämässä ja katsomassa vidoita meidän Youtubechannelilla, instagrammissa ja facebookissa.

Tuossa kesänkorvilla kun saatiin naapurin kanssa laitettua ”pikku kellari -verstaamme” kohtuulliseen puutyökuntoon niin parikymmentä kilometriä keskustasta löytyi puutyöpaja joka teki huonekaluja Virolaisista jalopuista. Satuin puolivahigossa surffailemaan heidän sivulleen ja kun osoite oli tiedossa niin tottakai käymään. Käytiin siellä lankkuja läpi ja kun kerroin että materiaali tulisi kitaraan – tai bassoon, kaivoivat he esille kunnon lankun Jalavaa (elm, lat. ulmus). Enpä ollut paljon kuullut että jalavasta soittimia tehtäisiin mutta tuo lankku näytti niiin hyvälle että pakko oli tehdä kaupat (jonka hintaa en edes kehtaa sanoa) todella sopuisasti. Mitattiin kosteuskin paikan päällä ja mittari näytti vähän kohdasta riippuen 7.8 -8,1% joten hymy alkoi väkisinkin tulla suupieliin. Jalavaahan on siis käytetty soittimissa paljonkin mutta enimmäkseen akustisissa. Mm n. 10 vuotta sitten Helsingin Kaivopuistossa myrsky kaatoi muutaman jalopuun ja valitettavasti jopa surmasi yhden ihmisen niin Helsingin kaupunki kaatoi paljon puita, niiden joukossa jalavia. Näistä ainakin osa (tietääkseni) meni maamme huippukitaranvalmistajalle Juha Lottoselle joka teki niistä akustisiin kitaroihin reunalistoja. (Linkki Yle:n artikkeliin)Joten per**le.. Wai not. Lankku pajalle ja itse koneen ääreen miettimään ”mitähän tekisi”. Lähes ensimmäisenä tuli mieleen että nyt pitää tehdä basso. Käytin edellisen ”mänttykitaran” pohjakuviota hyväkseni ja hain Fenderin Precision -basson vektrorit netistä. Näitä yhdistelmällä tuli ihan hassun näköinen rungon muoto jota sitten vähän piti pimpata vielä erikoisen näköiseksi. Ystäväni Unni leikkasi piirustuksieni perusteella sapluunan jonka perusteella sai homma alkaa. Koska en omista tasohiomakonetta niin piti improvisoida tässäkin hommassa. Rakensin pajalta löytyneistä hyllyn jämistä sekä vanhan sängynrungon puuosista jigin jonka avulla pystyi routteria liikuttamaan niin että toimi samalla höylänä (tästä video löytyy: https://youtu.be/nJIBJEJS_gg ) ja pystyi ns. ”sorvaamaan” milli kerrallaan pintaa pois. Sotkuista hommaa mutta perhana, se toimii. Joten vajaan tunnin routtaamisen jälkeen alkoi puu olemaan 42 mm paksua, joka kyllä vielä myöhemmässä vaiheessa ohentui 37-38mm paksuiseksi. Sen jälkeen sapluunalla piirros jalavaan ja kuviosahalla oikeaan muotoon. Routterilla loppusilaus muotoon ja -JAWOHL- siinä oli rungon perusteet valmiina. Alunperin mietin josko jättäisi kulma aika teräviksi mutta kun tajusin että lakka (tai mikä pintamateriaali tuleekaan) ei terävissä kulmissa pysy, eikä ole oikein miellyttävä syliinkään niin päätin vetäistä samalla routterilla kulmat pyöreiksi. Tämän jälkeen alkoikin perinen ”hiomapaperimaratooni”. Jollain perverssillä tavalla tykkään hioa kitaran (basson) runkoa koska käden jälki tulee suht nopeasti näkyviin ilman että ”rouhaisee” puolta runkoa asiaankuulumattomalla koneella. Huom. kuvia varten ruiskutin rungon pintaan vettä jotta saisi sellaisen ”tällaiselta se tulee näyttämään” effektin. Veden käyttö muuten on suositeltavaa koska kun vähän puuta kastelee niin kuivuessaan puun syyt tulevat uudelleen esiin. Eli kun ne hioo tässä vaiheessa niin ei tule sitten sama ilmiö esille kun pintaan vetää lakkaa tai maalia. Sitten olikin kaulan vuoro. Samaisesta paikasta mistä hain Jalavan, sain kympillä lankun vaahteraa josta järjenkäytöllä olisi saanut 2 kaulaa mutta minä ja ”tee ensin ajattele sitten” -ajattelutavallani sain juuri pelastettua yhden bassonkaulan sekä siihen otelaudan. Kaularaudan routtauskin alkoi menemään jo niinkuin pitää ja tuli luultavasti ihan oikean mittainenkin. Vaahterasta jääneestä palasta tein otelaudan ja siihen tuli (osittain vahingossa) kiva yksityiskohta koska oksankohta menee läpi koko otelaudan. Se voi tulla näyttämään aikas kivalta. Ainoa että oksankohtia joutuu vähän ”täyttämään” epoksilla mutta mitäs sillä on väliä. Hä? 🙂 Tästä muuten myös videomatskua täällä. Tässä vaiheessa myös nimesin soittimen: APIKAI HAWKEYE BASS koska tuo yksi oksankohta näyttää ihan linnun silmältä ja ”lokki” ei kuulosta miehekkäälle. Ainiin, tein myös ”jigin” jonka avulla saa otenauhojen sahaukset siististi ja oikeisiin paikkoihin. Siitäkin löytyy videomatsku jonka voit katsoa TÄÄLTÄ Tämän pikku ”lomaprojekti” on nyt vähän tauolla koska päivähommelit painaa päälle mutta seuraavaksi olisi tarkoitus hommailla hardwarea eli osia joita sitten voi alkaa täsmäämään paikoilleen. Ja sitten se lempivaihe eli pintaväriä joka ei olekkaan tällä kertaa väriä vaan kirkasta nitroselluloosa -lakkaa. Sitä sen verran että tuntuu mutta että tuntuma jää. Siitä sitten uutta kirjoitusta kun aika on. Hyvää loppukesää ja käykää subscraibaamassa tota meidän Youtube -tsänneliä. . Kun saadaan hyvin tilaajia sinne niin sitten pistetään arvontaa pystyyn ApiKai -tuotteilla jotka tällä hetkellä suunnittelu / prototyyppi / ideointi -vaiheessa, mutta tulee ihan vi**n mageita joita ilman eläminen on lähes mahdotonta. Trust us. TSEH

Kun aloitimme kitaranteon syyskuun alussa oli kummallakin (uskoakseni) mielessä mielenkiintoinen ja molempien taitoja kyseenalaistava sekä haastava projekti. Varsinkin kun asetimme itsellemme aika tiukankin aikataulun. Reilu kaksi kuukautta on sinänsä riittävä aika mutta kummallakin oli omat päivätyömme ja asuinpaikkamme väliä oli 122 kilometriä. Jo alussa sovimme että kun hommia tehdään niin tehdään se yhdessä eikä kumpikaan ”sooloile” omalla ajallaan, joka olikin molempien puolelta ihan reilu ratkaisu. Jo tuossa muutama viikko ennen ”maalia” alettiin huomata että pitkin poikin projektin vaiheita tuli muutamia takapakkeja jotka tulisivat viivyttämään, tai ainakin kiristyttämään aikatauluja jonka deadline oli 17.11.2022. Tämä päivämäärä siksi että Kaitsu ja hänen avovaimonsa Anne oli seuraavana viikonloppuna suuntaamassa ulkomaille. Itse tulin tilanteesta riippuen aina alkuviikosta pelipaikalle jossa pystyin olemaan 3-4 vuorokautta vähän kuvauskeikoista riippuen. Onneksi bussit kulkee ja kyyti on mukavaa joten se ei missään välissä harmittanut, päinvastoin. Mutta viimeisinä kahtena ”sessiona” huomasin että aikataulu alkaa stressaamaan ja kiristämään soittimen valmistusprojektissa. Päivät alkoivat 09:00 viimeistään ja lounas- / illallistaukoineen venyivät sinne ilta yhdeksän kieppeille. Tämä johti siihen että alkoi tulemaan pieniä ”mokia” ja jopa molempien itsekriittisyys alkoi löystyä. Lopulta kuitenkin soittimet tulivat valmiiksi ja näin jälkeenpäin ajateltuna oli ihan hyvä että asetimme tiukan aikataulun koska muuten lopullisen tekeleen päivänvalon näkeminen olisi voinut venyä hamaan tulevaisuuteen. Soittimen rakentaminen oli itselleni avartava ja innostava kokemus. Viimeiset varsinaiset kosketukset puutöihin kun olivat sieltä kahdeksankymmentä luvulta. Puun käsittely ja oman käden jäljen huomaaminen oli uskomattoman avartavaa, tyydyttävää ja innostavaa. Tämä ei todellakaan jää tähän. Toki välillä vähän alkoi jo itseänikin stressaamaan ja viimeisinä päivinä havaittu maalin hidas kuivuminen sai jo lieviä epätoivonkin fiiliksiä nousemaan pintaan. Mutta kun ne ensimmäiset ”sauhut” omarakentamasta soittimesta otti niin olihan fiilis ihan huikea. Vaikkakin tarvitsee vielä paljon pientä hienosäätöä vireen ja kaulan asennossa on tehtävä niin voin käsi raamatulla sanoa että pääsimme tavoitteeseemme vähintäänkin kuivin jaloin. Ohjelmassamme on paljon asioita ja ”ohjeita” joita oikeat kitaranrakennusammattilaiset varmaan katsovat pupillit vinossa mutta olemme tekeleistämme ylpeitä ja viimeisen ”nysväyksen” jälkeen menemme rinnat rottingilla antamaan ne testiin ammattijäbille keväällä. Summa summarum. Otimme haasteen joka oli enemmän kuin vaativa. Saimme valmiiksi soittimet joilla voi oikeasti soittaa. Kahden ja puolen kuukauden aikana taisi mennä noin äböyt 25 päivää, noin 2000 kilometriä bussissa, reilu 14 kiloa kierrätettävää alumiinia sekä Kaitsulta huima sijoitus työkaluihin ja materiaaleihin. Joo, stressasi, mutta lopputuloksesta tulevaa fiilinkiä ei saa kaupasta.

Sattui niin että pääsin maanantaina tulemaan kitarapajalle ja vihdoin 3 päivää aikaa tehdä projektiamme eteenpäin. Tämä olikin tärkeää koska deadlinemme lähestyy jääjäämättömästi ja soittopelit pitää olla kolmen viikon päästä valmiina joten aika sahailla kaulanauhan paikkoja. Hikeä, hiekkapaperia ja halpaa olutta oli työkakut josta lähdimme liikkeelle. Allekirjoittanut oli mokannut kaularaudan routtaamisessa joten pikku ”korjaussarja” piti tehdä jotta pääsin tekemään uuden uran kaularaudalle. Tämä olikin yllättävää eli sain routattua uuden uran joskin muutama kirosana pääsi ennenkuin rauta osui kohdalleen. Mutta rauta on nyt hyvin asetettu ja odottaa seuraavaa vaihetta. Uusi aamu, uusi into päällä kun on kunnon aamupala siroissa vatsoissamme ja tuopillinen mustaa kaffetta piristämässä mieltä ja ruumista. Päivän agenda oli tehdä otelautaan sahaukset kaulanauhoille. Tässä taas wöörldwaidweb oli apuna saimme sieltä millin sadasosan tarkat mitat mihin mikäkin nauha tulee.. toki noin tarkasta mitasta ei ollut paljoa hyötyä sillä käytössämme oleva työntömitta antaa tulosta ainoastaan millin kymmensosan tarkkuudella jote pyöristys oli pakollinen. Käytössä oli paikallisesta rautakaupasta ostettu muovinen sapluuna joka ei ollut ihan se täsmällisin tarkkuustyökalu koska Kaitsun huippuhyvä ja terävä ”japanin saha” liikkui hahloissa kun se kuuluisa ”hullun k****ä mielettömän p****ä”.. mutta tähänkin oiva kaksikkomme keksi ratkaisun ja tarkkaan sahattu kakkosnelosenpalanen tuki sahaa juuri sopivasti että saatiin nauhojen paikat sahattua. Toki (taas) tuli pikku propleemi eli kuinka syvään voi sahata koska otelautaa tullaan hiomaan ja mulkkaamaan vielä vaikka kuinka paljon. Noh, saatiinhan ne jotenkin sahattua. Seuraavaksi oli mietittävä millä laitetaan otelautaan ns. inlayt eli otenauhojen merkit. Nuo merkit on ihan ostettavissa mutta webbikauppahörinöissämme SP -elektroniikasta unohdettiin koko hemmetin pikkunäpykät ostettua… Eli. Taas harkittiin ja mietittiin. Mahdollisia ratkaisuja tuli useitakin ja kolmen alan kaupan kautta käytyämme päädyimme siihen ”ei niin normaaliin ratkaisuun”. Kaitsu pisti 3D -matriisin tulille ja tulosti napit. Itse allekirjoittaneena täytin poratut reiät Titebond -liimalla ja kuivattuaan lisäsin epoxi -liimaa niin että täyttyi. Tulokset näkee tulevissa jaksoissa. Itse otelaudan mensuuri on tärkeää soittamisen kannalta. Se määräytyy ympyrän kaaren mukaan ja Kaitsu oli 3D -printannut palikan johon saatiin teipattua hiomapaperi ja tämä yhdistettynä itsetehtyy jigiin saatiin hiottua aikas pirun hyvä muoto otelaudalle. Tässä lensi hiki ja kädet on puuduksissa vielä pitkään mutta valmista tuli. Nyt joutuu molemmat taas lähtemään leipätöiden pariin joten tarkoituksena ollut otelaudan liimaus kaulaan jäi seuraavaan kertaan. Käykää tsekkaamassa jaksot osoitteessa www.apikai.eu ja jakakaa niitä kaikille tutuille josko sieltä joku muukin diggailisi meidän käsityötaitoja.. tai sen yritystä. Ps: pääsinhän lopuksi suhauttamaan spräypurkista pohjamaalin rungon päälle 🙂