Vähän aiheesta sivussa..

Talven pimeänä aikana saa välillä vähän tyhmiäkin ideoita. Tällä kertaa mieleemme tuli että mitä jos tehtäisiin live -striimi aiheesta ”kaksi miestä, kaksi kitaraa 24 tuntia”, eli lyhyesti pystytäänkö rakentamaan toimivat soittopelit vuorokaudessa. Heti ensimmäisenä tiedettiin että jonkunverran joudutaan tekemään etukäteisvalmisteluja. Puutavarat runkoja varten haettiin sopivaan paksuuteen höylättynä ja pajalla olleesta parin metrin vaahteralankusta sahattiin kaulapalat ja otelaudat ”äbäyt” -paksuuteen. Samoin kaikki osat tilattiin jo pari viikkoa etukäteen vaikka unohdettiikin mm. potikoiden nupit. Toinen asia joka oli tiedossa oli että loppukäsittely esim. lakkauksen osalta oli mahdotonta. Aika ei vain riitä lakan kuivumiseen samoin liimausten kanssa. Onneksi ainoa liimattava osa oli otelauta kaulaan kiinni joten työjärjestys paljastui siinä. Kaula on tehtävä ensin. Kolmas asia joka vaikeutti suunnittelua oli työpajan sijainti kerrostalon kellarissa jossa oli tietysti hiljaisuus klo 23-07 välisenä aikana ja tuolloin ei paljoo kovaäänisiä sähkötyökaluja voinut käyttää tai olisi pian ollut miliisit paikalla torpeedoimassa ahkeria kitaranrakentajia. https://youtu.be/-Z80fkaFaxA?si=xcH-nUYJYesQ9rCJ Homma saatiin kuitenkin hyvin alulle. Ensimmäisenä hoidettiin tasohöylällä kaulat ja otelaudat sopiviin mittoihin.. toki kauloja olisi voinut höylätä muutaman millin enemmänkin mutta hyvä alku tämäkin. Hommia tehtiin vähän ns. ristiin eli ei oltu samalla työpisteellä yhtäaikaa mutta kuitenkin toisiamme koko ajan auttaen kun sitä tarvitsi.  Käsikirjoituksen mukaan kaulojen olisi tullut olla liimauksessa klo 15 jotta liiman kuivumiseen olisi jäänyt 12-14 tuntia mutta johonkin se kello vaan kävi ja liimaukset olivat valmiina n. klo 16:30, hyvä niinkin koska eihän sen nyt parista tunnista voi jäädä kiinni.. eihän? Samalla todettiin myös että alunperin tarkoituksena ollut petsaus eli rungon värjäys unohdetaan.  Kun kaulat oli viety puristimien ympäröiminä toiseen huoneeseen kuivumaan alettiin työstää runkoja. Koko viikon kun esivalmisteluja suunniteltiin kävi listalla kohta ”osta varaterä vannesaahaan” mutta ”eiköhän se nyt kestä” ajatusmaailma otti niskaotteen ja terä jäi ostamatta. Olisiko siinä noin 10 minuttia mennyt kun Kaitsulta jäi ohut siivu puuta terän ja ohjurin väliin ja se oli siinä. Pika soittoa frendillemme Petrille, voisiko käydä ostamassa uuden terän ja hän tekikin työtä käskettyä. Paitsi tässä vaiheesa MrMurphy -tunki väliin ja kaupassa tuon varaterän kohdalla hylly huusi tyhjyyttään. Toisesta kaupasta löytyi terä mutta samainen Murphy oli taas kiukuttelemassa ja tuo terä oli itse sahaan liian pitkä.  Itsetuhoisten ajatusten lomassa oli pakko ottaa käyttöön plan B. Eli niinkuin ennenkin niin kuviosaha käyttöön johon allekirjoittaneella PITI olla uusia teriä mutta pskan marjat.. umpitylsiä teriä jotka tekivät sahauksesta enimmäkseen tuskallista.  Jos olisimme saaneet vannesahalla tarkan sahauksen olisi itse viimeistelyrouttaaminen yläjyrsimellä ollut lasten leikkiä mutta nyt ylimääräistä matskua oli hurja määrä ja jyrsimen terät alkoivat huutaan niveaa ja muuten noin tunnin hommaan per skitta menikin 3-4 tuntia.  Kello alkoi pahassti lähetelemään kello 22 ja oli pakko siirtyä ns. käsitöihin. Onneksi molemmat rungot olivat edes kohtalaisessa muodossa mutta alkoi epätoivo hiipumaan ja hartiat kramppaamaan.. Olisihan ollut ihan välttämätöntä että olisimme saaneet mikkien reiät sekä kaulan paikan kolo routattua muotoonsa ennen hiljaisuuden saapumista.  Noin kello 02:30 olimme tilanteessa jossa molemmissa oli yllättävänkin hyvä energia päällä mutta tilanne olisi vaatinut kovaäänisen yläjyrsimen käyttöä projektin edistämiseksi. Teimme yhteisen päätöksen että otetaan tässä vaiheessa paussi ja yritetään hetki levätä ja jatketaan heti kun metelöidä taas saa. Eikun pallit alle ja otsa pöytää vasten.  Kello 06 sovittiin herätys ja kummallakin meistä alkoi aivoissa käydä lista mitä kaikkea pitäisi vielä tehdä. Mikäli oltaisiin päästy vaiheeseen että mikinpaikat etc. olisi olleet kunnossa niin olisimme päässeet tekemään elektroniikat ja vastaavat ”hiljaisuutta vaativat” toimenpiteet. Ei auttanut kun pistää aamupalantyyppistä hellalle ja kahvia litrakaupalla naamariin.   Kun kello tuli vähän vajaa 07 päätimme että koneet käyntiin, tuli sanomista tai ei. Haimme liimauksessa olleet kaulat ja poistimme puristimet huomataksemme että homma oli onnistunut erittäin hyvin ja liima oli tarpeeksi kuivaa työstöä varten.  Paitsi.. olisi perhana pitänyt silloin heti alussa ottaa kaulasta reilu sentti vielä pois mutta oltiinhan ajateltu että vannesahallahan se onnistuu näppärästi.. jos ois ehjä terä.. voe… No saatiin kuitenkin otelaudat kaulaa kohden sen verran hyvin jiiriin että molemmat pääsivät asentamaan nauhat. Itse aloin epätoivon vimmalla hiomaan kaulaa muotoon ja aiheutin pajalla sellaisen vaahterapölypilven että Kaitsulla meinasi henki loppua..  Hurjan rutistuksen jälkeen noin klo 09 Kaitsun usko alkoi loppua ja hän sanoikin suoraan että turha yrittää valmista koska se ei vain onnistu. Myös väsymys alkoi puskea siihen malliin päälle että ei olisi ollut järkevääkään koska virhelyöntien määrä voisi kasvaa ja samalla kasvattaa myös työmäärää kun joutuu korjaamaan tyhmiä mokia.  Itselläni oli kuitenkin siinä vaiheessa että katsottiin että saataisiinko edes toinen valmiiksi. Mikäli saataisiin vireinen soitin soimaan -vaikka ilman mikitystä- olisimme lunastaneet lupauksemme edes jossain määrin.  Noin kello 11 aloin tajuamaan että ei vaan aika riitä. Liian paljon tekemistä ja pikku mokien vaaraa alkoi selvästi esiintyä. Pakko pistää hanskat tiskiin ja tehdä rauhassa loppuaika harkiten ja loputkin keskittymiskyvyt käyttäen.  12:00 -Game over.  Epilogi: Vastausta kysymykseen voiko kitaran (tai tässä tapauksessa kaksi) rakentaa, jäi vähän ristiriitaiseksi tunteeksi. Jos olisimme tehneet muutaman asian toisin heti alussa niin aika olisi riittänyt. JA jos tuota seitsemän tunnin aikaa jolloin ei saanut käyttää kovaäänisiä koneita olisi lopputulos varmasti toisenlainen. Toki tämä on spekulointia mutta kun tätä käytiin läpi niin molemmilla jäi usko siihen että paremmin suunniteltuna ja koko vuorokauden mahdollisuutta toimia kaiken työkaluarsenaalin avulla olisi nuo soittimet olleet soittokunnossa.  Onko koko hommassa järkeä? Eipä oikeastaan. Soittimen rakentaminen on tarkkaa puuhaa ja kun sitä aletaan tekemään kiireellä väsyneenä ei sitä voi suositella kenellekään.. Mutta hauskahan se oli testata äärirajojaan ja ehkä joskus tulevaisuudessa hommaa koitetaan uudestaan paremmin suunniteltuna ja paremmin organisoituna.  Suurkiitos koko yön valveilla ollelle ohjaajalle Aliisalle joka hoiti myös chatin sekä nettiyhteysongelmat ja ajoittain ylikuumenevat kamerat. Olit korvaamaton apu.  Kiitos myös Sawohouselle sponssista sekä Wepardille kalustosta ja kaikille jotka jaksoivat chatin kautta tsempata pitkin yötä.  Tässä vielä muutama kuva mihin asti päästiin. Viimeistelyt alkavat pian ja lopputuokset silloin myös nähtävissä.  ApiKai kiittää. Ja kuittaa. Ahoi, thänks ja TSEH. 

Kun me Kaitsun kanssa aloitettiin tää projekti oli kummallakin mielessä että ”kunhan saadaan toimiva soittopeli”. Itseäni en ole koskaan pitänyt pilkun***iana mutta tämä puoli tuli esille yllätten näiden episodien aikana. Ja hyvä niin, koska muuten olisi tullut varmaan vähän ”puolihuolimattomasti” tehtyä koko homma, saatika että olisi saanut tuon ”puutyökipinän” joka toivottavasti jatkuu harrastuksena hamaan vanhuuteen.. Mut nyt kun soittimet on valmiiina niin on aika käydä läpi mitä tehtiin oikein ja mitä ei. Homman ideahan oli alunperin hyvinkin simppeli: pystyykö kaksi hyvinkin margisilla puutyötaidoilla ja netistä haetuilla opeilla rakentaa soitettavat säkökitarat. Pystyttiinkö tähän? Kyllä pystyttiin. Emme lähteneet opettamaan tekemistä (koska oppipoikina olimme itse) ja toivottavasti ei hirveästi oppeja oteta noista meidän episodeista, mutta oli siellä jotain hyvääkin juttuja jota ideoitiin. Mm. omien jigien (”työkalun ohjaustyökalu” tai jotain..) tekeminen autotallin ylijäämäpuumateriaalista toimi aika hyvin. Niiden avulla saatiin kaularaudan paikka routattua sekä otelaudan kaarevuus ja hionta hyvin maaliin. Tuliko soittimista ”arvopelit”. Ei. Johon tietysti vaikuttaa materiaalit joita käytimme eli mentiin tosi pienellä budjetilla joka tietysti näkyy rakennusmateriaaleissa ja osissa. Mutta kaikki ketkä esim. ApiCasteria on tähän mennessä testanneet ovat kehuneet (eivät varmaan vaan päin näköä kehdanneet haukkua) soitinta, sekä itse olen tekeleestäni ihan aidosti vähän ylpeä. Mikä sitten onnistui ja mikä meni pieleen. Ehkä onnistumisissa suurimmat tulivat kaulan teossa. Sitä vähän liikaa molemmat jännitettiin etukäteen joten varmaan toi vähän ylimääräistä painetta ja tarkkuutta tekemisessä mutta siinä kyllä onnistuttiin ihan hyvin. No pieleenhän meni sitten monikin asia. Vaikka niitä ”tutorial -videoita” tuli katsottua tuntikaupalla niin ei se ole sama asia kun joku ammattilainen olisi ollut paikan päällä neuvomassa. Ainakin moni ”kyllä siitä hyvä tulee” -tilanne olisi varmaan jäänyt tekemättä. Varsinkin rungon maalauksessa oli (ainakin allekirjoittaneen kohdalla) hurjia ongelmia joista osa kostautui jonkunlaisen ”hätä hätä hätä..” -tekemisen myötäkin. Mutta niinkuin monessa muussakin kohdassa ”it called learning” on ehkä se tulevaisuudessa tärkeämpi näkokulma. Katse suuntaa jo seuraavaan soittimeen jonka tekemisessä tulee mietittyä kyllä monia juttuja, ennenkuin laittaa koneet soimaan ja alkaa tekemään. Sen verran vielä noista videoista joita tuli katsottua hurja määrä ns. oppimistarkoituksena. Jokaisella rakentajalla on vähän toisistaan poikkeava tapa tehdä kitaroita. Niin pitää ollakin koska sieltä jos jostain soitinten välille tulee niitä hiuksenhienoja eroja jotka tekevät niistä uniikin. Noista ohjeista yritettiin etsiä vähän sellainen ”kultainen keskitie” ja aika hyvin se mielestäni löydettiinkin joten seuraavassa kitarassa päästään hyödyntää noita kaikkia.. jos vaan muistetaan. Summa summarum. Onnistuttiinko? Kyllä ja ei.. Tuliko hyvät soittimet: Kyllä … ja ei.. Meinataanko tehdä vielä toiset kitarat: TOTTA VITUSSA!