Hommat alkaa

Ystäväni Kaitsun kanssa idea on tullut jo muutamaankin kertaan esille viimeisen vuoden aikana.. koska kummatkin rakastetaan soittimia niin miksi ei tehtäisi ihan omia kitaroita? Helppoa? Hä?

Ehkä ei kuitenkaan. Tuossa keväällä tein elämäni ensimmäisen kaulanauharemontin aikoinaan kiinasta hommattuun muutaman kympin telecasteriin joka on 7-8 vuotta seisonut pölyttymässä jos jonkun nurkassa. Remppa sinällään onnistui ihan ok ja tällä hetkellä tuo idänihme on ihan soitettavassa kunnossa. Pitää vireensä ja tatsikin on jees jos ei lasketa vähän liian paksua kaulaa allekirjoittaneen makuun.

Siitä se idea sitten lähti. Iskettiin Kaitsun kanssa räpylää yhteen ja idea on seuraava: Marraskuun puoliväliin mennessä kaksi aika puutyötaidotonta ukkoa alkaa tekemään soittokelpoista kitaraa täysin internetistä haettujen ohjeiden perusteella. Samalla syttyi ajatus että mitä jos tehtäisiin tuosta projektista YouTube -sarja jonka perusteella joku muukin voisi sitten tehdä itselleen kitaran. No, se me sitten tehdään. 

Homman tarkoituksena ei ole astua ammattisoitinrakentajien varpaille tai viedä heidän leipäänsä. Ja syykin on selvä. Ammatti -ukoilla on vuosien kokemus ja koulutus miten homma tehdään joten ei meillä ole mitään mahdollisuutta päästä vastaaviin suorituksiin. Mutta jos kitaroistamme tulee a) soittokelpoisia b) käyttökelpoisia c) ihan ok soittimia niin ollaan niin perkeleen ylpeitä. Jotta rimamme saataisiin vielä pikkuisen korkeammalle niin viemme valmiit soittimet muutaman ammattisoittajan hyppysiin jotka saavat arvioida työmme laadun asteikolla 1-5 seuraavissa kategorioissa: 1. soittotuntuma 2. saundi ilman vahvistinta 3. saundi vahvistimen kanssa 4. työn laatu ja 5. kokonaisuus. 

Eli molemmat rakentaa omat kitarat hyvässä yhteistyössä Kaitsun tallissa. Kaitsu rakentaa Telecaster -tyylisen skeban ja allekirjoittanut Stratocasterin ”Blackmoren hengessä”. 

Homma on lähtenyt idean tasolta etenemään ja ensimmäistä jaksoa aletaan kuvaamaan syyskuun ekalla viikolla. Editoinnin ja muun säätämisen vuoksi nämä jaksot nähdään tässä pikkuhiljaa syksyn aikana. 

Jaa tämä somessa.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Shopping Cart
Scroll to Top